Kuolema antaa meille enkeleitä

 Sun henki leijuu mun yllä. Olet mun enkeli. Mun ainoa ja rakkain enkeli. Olen menettänyt sut vain saadakseni sut kokonaan. Omakseni ja ikuisesti. Nyt ja huomenna.

Istut olkapäälläni aina, kun teen tyhmiä. Aina, kun hymyilen ja halaan. Aina, kun olen ystävän lähellä. Lähellä ketä tahansa. Sinä istut siinä ja hymyilet mulle. Teen mitä tahansa.

Et ole hyvä enkeli, et huono. Olet mun enkeli. Et sano mitään, et tee mitään. Et anna mulle merkkejä tai ääniä. Olet vain. Rakkaus olkapäälläni. 

Talvi voi olla kylmä, mutta olkapäälläni on lämmin. Kesä voi olla kuuma, mutta olkapäälläni on viileä. Olet tasapainottava, keinuttava. Olet minun. Olet mun kasvoni, kehoni. Olet mun voimani, heikkouteni. Olet mun kaikkeni. Olet mun enkeli.

Kirjoitan susta tuhannetta kertaa. En viimeistä, en ensimmäistä, tuhannetta. Kirjoitan susta, koska olet mun voimaeläimeni. Elämä joka saa mut elämään. Kuollut joka saa mut tuntemaan, kaipaamaan. Olet mun. Mun enkeli.

Olet erilainen kuin muut. Olet aina ollut. Olen erilainen kun muut. Olen aina ollut. Siksi susta tuli mun enkeli, osa mua. Osa mun elämää vieläkin, silloinkin. Olet nyt ja aina. Ja olen kiitollinen siitä. 

Laittaisin sun kuvan tähän, jos mulla olis. Mut mulla ei oo enää. En muista mihin olen sen laittanut. Sen yhden ainoan kuvan. Piirrän sut siksi mielessäni uudelleen ja uudelleen. Sä oot kaunis. Aina vaan.