Mieletön mieleni, rakastan sinua

Mäkikuisman tuoksuinen nainen kävelee edessäni. Jotenkin ihailen häntä. Hänellä on kauniit vaatteet ja reipas kävely. Terveen näköinen ihminen. Ei sillä lailla laiha, vaan juuri oikean kokoinen. Sellainen joka istuu muottiin. Tähän yhteiskunnan muottiin.

Yhteiskunnan muottiin. Minä en sovi siihen. Paitsi jos otan päälle "kehopositiivisen" katseeni. Sitten kelpaan. En toki silloinkaan kaikille, mutta niille keitä tunnen. Mutta minä en sovi yhteiskunnan muottiin. 

Miksi? Koska olen mieleltäni sairas. Mielisairas. Lapinkielellä "pörrö" eli hullu. Kaikki tämä kalskahtaa korvaan ja tekee pahaa. Mieleltään sairaita yritetään nykyisin ymmärtää ja tabuja rikkoa. Stigmaa lievittää. Mutta siinä on onnistuttu huonosti. Olen myös ylipainoinen. En ehkä paljonkaan jonkun mielestä, mutta paljon mittareiden valossa. Läski. 

En siis ole yhteiskuntakelpoinen. 

Mäkikuisman tuoksuisella naisella ei varmasti ole mitään ongelmia. Hän lienee onnellinen. Ei ainakaan tarvitse murehtia ylipainosta, mielisairaudesta eikä köyhyydestä. Kaiken tämän tulkitsen yhdellä katseella. 

Mutta kaikkihan me tiedämme, että katseella ei tiedetä mitään. Ei kukaan näe toisen ihmisen sisälle, ajatuksiin, tunteisiin. Voihan olla, että Mäkikuisman tuoksuinen nainen on psykoottinen. Että, hän on laihtunut omasta tahdosta huolimatta ja laihtuu edelleen. Voihan hänellä olla syöpä ja hän saattaa olla työtön, sairas ja yksinhuoltaja vailla ylimääräistä rahaa.

Miksi siis minä, kulkiessani kaupungilla mietin, mitä muut miettivät? Miten muut näkevät minut. Miten muut aistivat minut. Miten muut näkevät sairauteni, ylipainoni, työttömyyteni, köyhyyteni.  Kun tiedän, ettei kukaan voi nähdä minuun. 

Ja mitä väliä sillä on? Mitä väliä?

Musiikki soljuu korvissani. Kynttilä tuoksuu ja punaviini lasissa näyttää kauniilta. Kotini on siisti, mieheni rakastaa minua ja lapseni on perusterveitä. Koira on suloinen ja minulla on harrastus. Joutaisin olla onnellinen. Ja olenkin. 

Hauras mieleni. Minä en pidä sinusta. Samalla hengenvedolla, rakastan sinua. Sinulla olisi paljon annettavaa, mutta joudun lääkitsemään sinua, jotta et olisi niin hauras ja sairas. Mieleni. Mieletön mieleni.  

Voiko samaan aikaan olla onnellinen, kun on kaivon pohjalla. Voi. En halua kuolla. En tänään. Mutta joinain päivinä kyllä. Mieletön mieleni. Se tekee sen. Se on vaarallinen. Siksi lääkitsen. Koska en halua kuolla. En halua menettää tätä kaikkea. Punaviiniä lasissa, miestäni, lapsiani. Kynttilää kauniin arkun päällä ja musiikkia.

Enkä menetä. Minä taistelen ja voitan tämän. Taistelen koko loppuelämäni, mutta minulla on voimaa. Enemmän kuin arvaankaan. Minulla on elämäni. Olin minä yhteiskuntakelpoinen tai en. Minulla on elämäni.