Elossa

 Kylmä jalka koskettaa kylmää lattiaa. 

Peili ei hymyile tänäänkään. Mutta mielipuoli minussa katsoo sitä.  

Sijaamaton vuoteeni houkuttelee, mutten pysty kiipeämään sinne. Se on liian korkealla minun pienelle mielelleni. 

Kylmä lattia kuljettaa kylmät jalat keittiön kautta kylpyhuoneeseen. Sielläkin on peili. Koitan katsoa itseäni silmiin, mutta en pysty. En näe siellä mitään. Vain ruskeaa loputtomuutta. 

Laitan teen hautumaan ja avaan radion. Sen suloiset soinnut soljuu korvissani kuin ikuinen uni. 

Avaan silmäni uudelleen. Tee tuntuu kuumalta, mutta nielen sen siitä huolimatta. Jäähtynyt juoma ei ole mun juttuni. Aamun lehti loistaa kirkkaana edessäni. Kännykkä. Pirun kapistus. Mutta olen siinä kiinni. Olemme symbioosissa. 

Avaan vihreän vihkoni taas. Avaan sen joka päivä. Haluaisin kirjoittaa siihen, mutta pieni valkoinen ystäväni tönii märällä kuonolla jalkaan. "Pissille tänks." Huuhtelen tyhjän teekuppini, suljen laitteeni ja otan takkini. Käyn ulos kylmään syysaamuun. 

Lulu löntystää, eikä sillä ole kiire. No ei mullakaan. Mutta haluaisin jo sisälle. Vihreä kirja odottaa. Kiitollisuuspäiväkirja. Kirjoitan siihen kolme asiaa. Lulu, aviomies ja lapset. Kolme lisää; perhe, meri ja ystävät. 

Niin. Aamulenkki on taputeltu. Lulun tassut pesty. Kirja avattu ja kaikki kolme asiaa kirjoitettu. Niin. Syvät vedet houkuttelevat minua seireenien lailla, mutta kun luen uudelleen kiitollisuuden, hiljennyn.  

Kirjoitan vihreään kirjaan vielä yhden sanan. 

Elossa.