Keittiön tuoli tuntuu puuduttavalta. Takapuoli on litteä. Ikkuna huurtuu hengitykseni tahdissa, mutta jääkiteitä ei vielä näy. On syksy, mutta ei kuitenkaan.
Odotan niitä. Jääkiteitä. Muuta en talvessa odotakaan. Paitsi sinua. Keittiön pöydän ääressä. Sinua.
Hengitys höyrystyy. Tunnen sen vaikka en näe. Ilta hämärtyy ja kuu nousee taivaalle. Se loistaa niin kauniisti, että kyyneleet täyttävät kyynelkanavani.
Et ole tullut kotiin. Olen varma, ette tulekaan enää. Yksin yksinäinen. Minä.
Olen unessa. Se on totta. Vaikka ei olekaan. Odotan sinua. Sinua ja jääkiteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti