Ikuiseen lepoon

Ihmisen elämä täyttyy ihmeellisistä asioista. Kohtaamisista erilaisten asioiden, ihmisten ja eläinten kanssa. Osa kohtaamisista jättää syvät jäljet vaikkei itse kohtaamisessa kestä kuin hetki. Joskus kohtaamansa asian, henkilön tai eläimen ottaa ikuisiksi ajoiksi elämäänsä tavalla tai toisella. Tietoisesti tai tiedostamatta.
Monet jäljet seuraavat meitä läpi elämän ja niitä on joskus vaikeakin sietää. On haasteellista oppia elämään hetkessä, tässä ja nyt. Oppia, että elämä voi olla onnellinen vaikka se juuri nyt ei tunnu siltä.

Huomenna on murheellinen päivä.

Törhö poistuu rakennuksesta. Iso T lähtee häntä pystyssä kohti parempia metsästysmaita.
Kissa joka on rakastanut minua ja Simoa varauksetta viimeiset viisitoista vuotta. Kissa joka on sitonut meidät yhteen ja näyttänyt tien. Kolli joka on pitänyt järjestystä talossa ja lapset nuhteessa. Kolli jollaista ei toista ole...

Törhö on ollut kohtaamisista se joka jää elämään minuun ikuisesti. Olen kasvanut Törhön mukana aikuiseksi, naiseksi, äidiksi, puolisoksi. Olen ollut sen mukana suurilla metsästysretkillä ja olen etsinyt sitä suurilta metsästysretkiltä. Isutunut yöt ulkona odottaen kollin kotiinpaluuta. Itkenyt karvaasti luullen, etten enää koskaan näe. Aina se on tullut takaisin. Aina se on istunut viereeni lohduttamaan ja kehrännyt. Joka kerta se on jättänyt karvavanan sääreen ja poistunut sulavasti ruokakipolle nälkäisenä metsästyksen jäliltä.
Törhö on pölistellyt mennessään vielä pikkukissan kuin osoittaen, ettei tulisi koskaan antamaan valtaisuintaan pois.

Nyt on tullut aika antaa kissan nukahtaa valtaisuimelleen viimeisen kerran.

Kiitos Törhö kaikesta. Olet enemmän kuin kissa ja rakastan sinua aina.

Sinua aina rakastaen. Törhö 1997-2012