Mistähän sitä sitten unelmoisi?
Olen jo pienen hetken ollut kotona lapsen kanssa ja terrorisoin ystäviäni kirjoittamalla heille luonnottoman pitkiä sähköposteja. Pidän niillä itseäni hengissä ja annan ajatukseni virrata. Ilman aikuiskontaktia ja työtä olen kuin orpo lapsi yksin metsässä.
Vaikka rakastankin lapsiani, ei minusta ole kotiäidiksi. Olen työihminen. Tällä hetkellä työn korvaa unelmointi. Kulutan siihen kohtuullisen paljon aikaa ja saan siitä valtavasti energiaa. istun päivän sohvalla ja unelmoin!
Unelmointi on minulle kuin huumetta. Joskus jopa läheiseni kyllästyvät siihen sillä en osaa olla hiljaa. En pysty sulkemaan onnellisuuden tunnetta sisälleni ja olla jakamatta sitä muille. En tosin osaa olla jakamatta kaikkia muitakin tunteita, mutta ei siitä nyt.
Unelmoin juuri nyt ulkomaille muutosta. Ei ole ensimmäinen kerta kun huomaan googlettavani suomalaisia kouluja, ulkomaisia työpaikkailmoituksia ja pohdin virkavapaan mahdollisuutta. Simo sytytti minut liekkeihin kun myöntyi muutenkin kuin hymyllä ajatukseen muuttamisesta ulkomaille. Hän antoi minulle suostumuksen tähän unelmaan ja luvan seota onnesta ja euforian tunteesta jonka unelma saa minussa aikaan.
Lähtökohtana on ilmasto. Seuraavaksi tuleekin se suomalainen koulu sitten mahdollisuus työskennellä suomenkielellä.
Ilmasto on tärkeä. Perheeni elää kesästä. Lämmöstä. Auringosta ja merestä. Suomen ilmasto ei ole meitä varten. Sitkeästi olemme yli kolmekymmentä vuotta nitkutelleet täällä, mutta nyt alkaa mittari olla täynnä. Mun perheen pitää saada kesää kahdeksan kuukautta vuodesta min! Talvi toimii harrastuksen muodossa, mutta tämä määrä mitä Suomessa kesää tarjoillaan... yksinkertaisesti liian vähän.
Suomalainen koulu. Miksi? No siksi kun lapseni tarvitsee jotain turvallista ympärilleen. Jokuhan voisi tähän mainita, että kyllä ne lapset sen kielen oppii. Kyllä, kyllä, mutta se ei auta häntä sopeutumaan. Varsinkin vanhin lapseni tarvitsee suunnattoman määrän muuttumattomuutta jotta voi toimia. On siis äärimmäisen rohkeaa edes ajatella muuttoa, mutta niin me nyt kuitenkin teemme. Oli tässä välissä aika jolloin ei tullut mieleenkään mikään muutto.
Suomenkielellä haluaisin työskennellä koska pidän kielestä. Sekä Simolta, että minulta sujuu englanti. Ruotsi ei kummaltakaan ja viroa saman verran tai ehkä piirun enemmän. Olen valmis opettelemaan uuden kielen ja siksi aloin tutustumisretken espanjan saloihin. Olisin silti iloinen jos voisin työskennellä omalla kielelläni tai vähintäänkin englanniksi. Muu elämä vaatii väkisin paikallista kieltä ja siihen taivun varmasti, mutta mukavuudenhaluni huutaa Suomalaista työpaikkaa...
Tästä pääsemme paikan valintaan.
Australiaan olen halunnut muuttaa jo kauan. Mutta se on niiiiiin kaukana ja niiiiiin kallista. Ilmasto on kohdallaan. Seuraava vaihtoehto on Espanja. Se "tylsä" aurinkorannikko kaikkine suomalaisine yhteisöineen. Jos lapsukaisella olisi sopeutumiskyky astetta parempi niin emme varmaan ajattelisi asioista näin, mutta minulle tuo yhteisö tai ajatus siitä tuo tällä htekellä turvaa. Ei tarvitsisi tehdä kaikkea alusta vaan siellä olisi apua ja esimerkkejä jo valmiina ja samanikäisiä suomalaisia lapsia!
Espanjan Fuengirola... joo, miks ei? Työttömyys on huikeeta Espanjassa joten en usko nopeisiin muuveihin. Ajankohta olisi muutenkin aikaisintaan muutaman vuoden päässä kun lapsi olisi vaihtamassa yläkouluun, jolloin muutos hänelle olisi väistämätön. Ehkäpä tyllistymisen mahdollisuus paranee muutamassa vuodessa ja suosta noustaan ylöspäin? Painaa tässä toki muitakin asioita. Läheisistä on vaikea luopua... Tarvitaan siis aikaa tottua ajatukseen ihan itse kullakin.
Lisäisin fiilistelykuvia neteistä, mutta juuri nyt loppui aika ja motivaatio kun pieni Mr. Sunshine kutsui. Niinpä jätän teidät tältä päivältä ja palaan varmasti huomenna... pus.
Vaikka rakastankin lapsiani, ei minusta ole kotiäidiksi. Olen työihminen. Tällä hetkellä työn korvaa unelmointi. Kulutan siihen kohtuullisen paljon aikaa ja saan siitä valtavasti energiaa. istun päivän sohvalla ja unelmoin!
Unelmointi on minulle kuin huumetta. Joskus jopa läheiseni kyllästyvät siihen sillä en osaa olla hiljaa. En pysty sulkemaan onnellisuuden tunnetta sisälleni ja olla jakamatta sitä muille. En tosin osaa olla jakamatta kaikkia muitakin tunteita, mutta ei siitä nyt.
Unelmoin juuri nyt ulkomaille muutosta. Ei ole ensimmäinen kerta kun huomaan googlettavani suomalaisia kouluja, ulkomaisia työpaikkailmoituksia ja pohdin virkavapaan mahdollisuutta. Simo sytytti minut liekkeihin kun myöntyi muutenkin kuin hymyllä ajatukseen muuttamisesta ulkomaille. Hän antoi minulle suostumuksen tähän unelmaan ja luvan seota onnesta ja euforian tunteesta jonka unelma saa minussa aikaan.
Lähtökohtana on ilmasto. Seuraavaksi tuleekin se suomalainen koulu sitten mahdollisuus työskennellä suomenkielellä.
Ilmasto on tärkeä. Perheeni elää kesästä. Lämmöstä. Auringosta ja merestä. Suomen ilmasto ei ole meitä varten. Sitkeästi olemme yli kolmekymmentä vuotta nitkutelleet täällä, mutta nyt alkaa mittari olla täynnä. Mun perheen pitää saada kesää kahdeksan kuukautta vuodesta min! Talvi toimii harrastuksen muodossa, mutta tämä määrä mitä Suomessa kesää tarjoillaan... yksinkertaisesti liian vähän.
Suomalainen koulu. Miksi? No siksi kun lapseni tarvitsee jotain turvallista ympärilleen. Jokuhan voisi tähän mainita, että kyllä ne lapset sen kielen oppii. Kyllä, kyllä, mutta se ei auta häntä sopeutumaan. Varsinkin vanhin lapseni tarvitsee suunnattoman määrän muuttumattomuutta jotta voi toimia. On siis äärimmäisen rohkeaa edes ajatella muuttoa, mutta niin me nyt kuitenkin teemme. Oli tässä välissä aika jolloin ei tullut mieleenkään mikään muutto.
Suomenkielellä haluaisin työskennellä koska pidän kielestä. Sekä Simolta, että minulta sujuu englanti. Ruotsi ei kummaltakaan ja viroa saman verran tai ehkä piirun enemmän. Olen valmis opettelemaan uuden kielen ja siksi aloin tutustumisretken espanjan saloihin. Olisin silti iloinen jos voisin työskennellä omalla kielelläni tai vähintäänkin englanniksi. Muu elämä vaatii väkisin paikallista kieltä ja siihen taivun varmasti, mutta mukavuudenhaluni huutaa Suomalaista työpaikkaa...
Tästä pääsemme paikan valintaan.
Australiaan olen halunnut muuttaa jo kauan. Mutta se on niiiiiin kaukana ja niiiiiin kallista. Ilmasto on kohdallaan. Seuraava vaihtoehto on Espanja. Se "tylsä" aurinkorannikko kaikkine suomalaisine yhteisöineen. Jos lapsukaisella olisi sopeutumiskyky astetta parempi niin emme varmaan ajattelisi asioista näin, mutta minulle tuo yhteisö tai ajatus siitä tuo tällä htekellä turvaa. Ei tarvitsisi tehdä kaikkea alusta vaan siellä olisi apua ja esimerkkejä jo valmiina ja samanikäisiä suomalaisia lapsia!
Espanjan Fuengirola... joo, miks ei? Työttömyys on huikeeta Espanjassa joten en usko nopeisiin muuveihin. Ajankohta olisi muutenkin aikaisintaan muutaman vuoden päässä kun lapsi olisi vaihtamassa yläkouluun, jolloin muutos hänelle olisi väistämätön. Ehkäpä tyllistymisen mahdollisuus paranee muutamassa vuodessa ja suosta noustaan ylöspäin? Painaa tässä toki muitakin asioita. Läheisistä on vaikea luopua... Tarvitaan siis aikaa tottua ajatukseen ihan itse kullakin.
Lisäisin fiilistelykuvia neteistä, mutta juuri nyt loppui aika ja motivaatio kun pieni Mr. Sunshine kutsui. Niinpä jätän teidät tältä päivältä ja palaan varmasti huomenna... pus.
Kommentit
Lähetä kommentti