Olin ihan pikkulikka, kun loit minuun ystävällisen katseen. Sitten räjähdit, että olen tappanut sinun pikkuisen linnunpoikasesi. No en se minä ollut, mutta sillä hetkellä sinusta tuntui oikealta purkaa olosi pikkulikkaan. Aivan oikein. Minäkin olisin tehnyt niin.
Seuraava välähdys. Minä olen vähän pikkulikkaa isompi ja tulin
luoksesi kaupunkiin. Menimme baariin sinun ja kavereittesi kanssa. Olin kuolla
nälkään, mutta en halunnut sanoa sitä sinulle. Sinä elit pyhällä hengellä. En
ymmärrä miten pystyit siihen. Minä en.
Sitten tulit luokseni, kun elämäsi oli murtumispisteessä.
Annoin sinulle kupillisen teetä ja me löysimme toisemme uudelleen. Kaikki
vuosien rakkaus pakkautui siihen yhteen hetkeen. Kupilliseen teetä. Me olimme
pitkään hiljaa. Sitten taas puhuimme. Ja kun olimme uudelleen hiljaa, vuodatit
kyyneleitä.
Veljeni leijonamieli. Olen menettänyt sinut kerran. En
koskaan enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti